torstai 16. syyskuuta 2010
Elämä lapselle
Puhuva Kone ja Elastinen
Hanna Pakarinen
Reckless Love
Cheek
Samuli Edelman ja Jippu
Happoradio
Jenni Vartiainen
ä
Koop Arponen
Eliza Doolittle
tiistai 7. syyskuuta 2010
maanantai 6. syyskuuta 2010
Palkinto laulu
Golda Apache ja Liisa Ihamuotila
Vermon Derbyssä suurimman voiton vei Express Tape, jonka omistajan Leif Ahlgrenin sukuun kuuluva vuoden 1993 Tangokuningas Sebastian Ahlgren esitti ravikansalle Maamme-laulun.
Hämeen rykmentti
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Drag Show Artist
Olen aiemmin käynyt vain Miss Drag Queen kisoissa ja Mega-Paulan luotsaama Drag Show Artist oli aivan uusi tuttavuus, samoin kuin tapahtumapaikka Pressa.
Kuvista ei tullut mitään, akku alkoi heti hälyttää loppumistaan ja kaikki otetut kuvat olivat kehnoja. Showt olivat upeita ja ehdoton suosikkini oli voittaja Linnea Von Kattendam.
Illan esiintyjä Hera Björk saattoi olla loistava, mutta korvatulppien kotiin unohtuminen teki kuuntelusta tuskaa ja päätin lähteä treffaamaan Nukku-Mattia. Lämpimästi soisin jokaisen konserttipaikan kauppaavan hajamielisille asiakkailleen tulppia.
lauantai 4. syyskuuta 2010
Sedät hameissa
2006 olimme katsomassa kuinka Cristall Snow voitti Drag queen kilpailun energisellä esityksellään. Tänään koetamme päätyä taas katsomaan kilpailuja. Toivottavasti tänä vuonna löytyisi jotain Cristallin veroista.
Keväällä kävin ensimmäisen kerran raveissa ja olin iloisesti yllättynyt. Nyt taas kutsuu Vermo ja suuri suomalainen derby. Hommassa pysyy kivasti voiton puolella, kun keskittyy vain työntekoon ja jättää totoamisen onnekkaammille.
Jukka Pojan hummaa en ehkä veikkaisi. Hepo saa niin letkeän kannustuksen, että se nauttinee matkasta paljon, eikä ole ensimmäisten joukossa sitä lopettamassa.
perjantai 3. syyskuuta 2010
Lo and behold, baby

Heipähei. :--) Olen musiikin suurkuluttaja ja tottelen nimeä Miina. Itse en soita mitään, mutta yritys on kova ja epätoivoinen. Jos saisin päättää, elämäni koostuisi keikoista, musiikista ja ihmisistä. Hirveän hankala kertoa itsestään, joten antaa musiikin puhua puolestaan. :)
torstai 2. syyskuuta 2010
Sekasieniä ja eteläistä musiikkia
Aamun Hesarissa juttu Kap Verden saarten musiikista ja Mayra Andradesta. Illan eksoottista sieni-iltapalaa siivitti Stória Stória. Laiskan ei tarvitse lähteä keittiötä kauemmas kokemaan uusia elämyksiä.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Syys
Olen helppo, kaunis video syksyisestä Töölönlahdesta, vanhoja taloja ja olen valmis pikkuisen pitämään. Vaikka ei näin hentoisesti pidä laulaman;
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata
Hento uhmakkuus vain nostaa halun napata tyttöä harteista kiinni ja todeta, että koeta nyt ensin edes itse uskoa sanottavaasi, ennen kuin julistat sitä koko maailmalle.
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata
Hento uhmakkuus vain nostaa halun napata tyttöä harteista kiinni ja todeta, että koeta nyt ensin edes itse uskoa sanottavaasi, ennen kuin julistat sitä koko maailmalle.
tiistai 31. elokuuta 2010
Esittely
Hei, olen Satu, Idän-Akka, jolle ei suotu sävelkorvaa tahi hyvää makua. Veljeni mielestä synnyin keski-ikäisen tädin sielunelämällä varustettuna. Pidän laulujen tarinoista, vanhoista iskelmistä ja maanisista esityksistä. Lupaan puhua paljon asian vierestä, sekavasti, siinä olen hyvä.
Alku
Meitä on kolme. Me pidämme keikoista ja musiikista. Me haluamme jakaa asioita, niinpä laitoimme itsemme nettiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























