torstai 16. syyskuuta 2010

Elämä lapselle


Puhuva Kone ja Elastinen


Hanna Pakarinen


Reckless Love


Cheek




Samuli Edelman ja Jippu


Happoradio


Jenni Vartiainen

ä


Koop Arponen


Eliza Doolittle

maanantai 6. syyskuuta 2010

Palkinto laulu

Golda Apache ja Liisa Ihamuotila

Vermon Derbyssä suurimman voiton vei Express Tape, jonka omistajan Leif Ahlgrenin sukuun kuuluva vuoden 1993 Tangokuningas Sebastian Ahlgren esitti ravikansalle Maamme-laulun.




Hämeen rykmentti

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Drag Show Artist



Olen aiemmin käynyt vain Miss Drag Queen kisoissa ja Mega-Paulan luotsaama Drag Show Artist oli aivan uusi tuttavuus, samoin kuin tapahtumapaikka Pressa.



Kuvista ei tullut mitään, akku alkoi heti hälyttää loppumistaan ja kaikki otetut kuvat olivat kehnoja. Showt olivat upeita ja ehdoton suosikkini oli voittaja Linnea Von Kattendam.



Illan esiintyjä Hera Björk saattoi olla loistava, mutta korvatulppien kotiin unohtuminen teki kuuntelusta tuskaa ja päätin lähteä treffaamaan Nukku-Mattia. Lämpimästi soisin jokaisen konserttipaikan kauppaavan hajamielisille asiakkailleen tulppia.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Sedät hameissa

2006 olimme katsomassa kuinka Cristall Snow voitti Drag queen kilpailun energisellä esityksellään. Tänään koetamme päätyä taas katsomaan kilpailuja. Toivottavasti tänä vuonna löytyisi jotain Cristallin veroista.


Keväällä kävin ensimmäisen kerran raveissa ja olin iloisesti yllättynyt. Nyt taas kutsuu Vermo ja suuri suomalainen derby. Hommassa pysyy kivasti voiton puolella, kun keskittyy vain työntekoon ja jättää totoamisen onnekkaammille.





Jukka Pojan hummaa en ehkä veikkaisi. Hepo saa niin letkeän kannustuksen, että se nauttinee matkasta paljon, eikä ole ensimmäisten joukossa sitä lopettamassa.